Nainen blogin takana

Olen syntynyt vuonna -85 pienehkössä kaupungissa Hämeessä. Koko lapsuuteni kasvoin rauhallisella alueella lähellä luontoa ja varhaisteininä muutimme taajaman ulkopuolelle ”maalle”. Lapsuuteni vietin kiipeillen puissa, leikkien luonnossa – luoden jo tuolloin katkeamatonta suhdetta luontoon ja maahan.
Uskonto ei ollut koskaan meillä perheessä läsnä, kasvoinkin tapakristittynä.

Polkuni kehittyminen

Teinivuosina aloin kaivata elämääni jotain uskonnollista pohjaa. Vaikka kristinusko ei ollut koskaan tuntunutkaan omalta, annoin sille mahdollisuuden. Rippileirillä tajusin, ettei se ole minua varten, koko touhu tuntui suoraan sanottuna ahdistavalta. Unohdin hetkeksi uskontoasiat.
En osaa sanoa, miksi koin teini-ikäisenä kovaa halua uskoa johonkin, löytää henkisen kotini. Kristinusko se ei ollut. Yläasteella olin jossain vaiheessa kiinnostunut satanismistakin, ehkä jo ihan senkin vuoksi, että halusin järkyttää vanhempiani. ;) En ole koskaan pitänyt satanismia uskontona, enemmänkin ideologiana, jonka vuoksi en aiheesta pitkään jaksanut olla kiinnostunut, vaikkakin samaistuin täysin satanismin ajatukseen henkilökohtaisesta vastuusta.

16 vuotiaana tutustuin wiccaan ja aloin ”opiskelemaan” aiheesta. Wiccassa oli kolme asiaa, jotka sai minut kiinnostumaan aiheesta ja opiskelemaan lisää. Yksi niistä oli elämän kunnioittaminen sen kaikessa muodossa ja yhteys luontoon. Wiccan perusideoita on, että kaikki elämä on samanarvoista, ihminen ei ole luonnon yläpuolella. Luonto ja kaikki siinä on elävää ja on meidän tehtävämme pitää huolta siitä, vaalia sitä. Minun oli helppo omaksua tämä ajattelumalli, sillä olen aina kunnioittanut luontoa ja kokenut olevani osa sitä. Toinen minulle tärkeä asia oli henkilökohtainen vastuu. Mikään tai kukaan muu ei ole vastuussa tekemistäsi asioista, oli ne hyviä tai pahoja.
Wiccassa jokainen luo itse henkilökohtaisen suhteensa jumaliin ja määrittelee sen, miten “lähelle” haluaa päästä. Tämä oli myös yksi syy, mikä sai minut kiinnostumaan wiccasta.

Wicca oli mukana elämässäni 16 vuoden ajan, välillä enemmän, välillä vähemmän, antaen elämälleni uskonnollisen pohjan. Jokunen vuosi sitten aloin miettiä polkuani wiccana – oliko se enää minun polkuni? Halusinko luopua jostain, joka oli ollut mukana puolet elämästäni? Maailmankuvani oli kuitenkin laajentunut sen verran, etten enää kokenut sen olevan täysin wiccaa, mutta ajatus luopumisesta ahdisti. Silti, päivä päivältä minua alkoi enemmän ahdistaa wicca ja se, etten enää tuntenut itseäni wiccaksi. Jo pitkään olen kokenut wiccan liitettävän liiaksi New Age -liikkeeseen, jo sen vuoksi wicca oli pitkään alkanut tuntumaan vieraalta. Minulla on jostain kehittynyt kummallisia antipatioita New Agea kohtaan ja esimerkiksi kaikki höpinät enkeleistä, jopa yksisarvishoidoista, lähinnä ärsyttää minua - lähes yhtä paljon kuin valoa ja rakkautta -ideologia. Ehkä kerron joskus tarkemmin näistä antipatioistani, ehkä en...

Kun sitten lopulta tosissani päätin luopua wiccasta ja jatkaa matkaa polullani ilman tätä ”titteliä”, tunsin valtavaa helpotusta ja saatoin suorastaan kuulla, kuinka jumalat hymyilivät minulle. Kuulostaa kornilta, mutta samanlaisen helpotuksen koin aikanaan, kun löysin henkisen kotini, joka silloin oli wicca. Mihin polkuni minut nyt siis vie? En tiedä. Sen tiedän, etten halua lokeroida itseäni. Olen jo useamman vuoden tuntenut vahvaa vetoa perinteiseen luonnonnoituuteen, kansantaikoihin, kansanuskomuksiin, vanhoihin perinteisiin ja jopa shamanismiin.


Minä olen…
… Kärkäs mielipiteissäni ja saatan turhautua, jos joku ei ymmärrä näkökulmaani tai vielä pahempaa, ymmärtää minut väärin. Tykkään keskustella asioista ja näkemyseroista, mutta turhaudun valtavasti, jos joudun keskustelemaan ihmisen kanssa, joka loukkaantuu näkemyseroista ja kokee kiihkeän keskustelun tappeluna.
Tuppaan kertomaan mielipiteeni melko suoraan, josta joku saattaa loukkaantua. Usein myös tämä ”kärkkäisyys” tulee ilmi kirjoituksissani, joka jälleen saattaa aiheuttaa mielensäpahoittajilla palkokasvin eksymistä nenään. Harvemmin tarkoitan loukata jutuillani ketään, mutta en aio kaunistella mielipiteitäni. Jos loukkaannut asioista, jotka eroavat omista näkemyksistäsi, suosittelen ettet jatka juttujeni lukemista.

Minulle tärkeimpiä asioita on koti ja perhe ja elämäni pyörii tällä hetkellä täysin niiden ympärillä, jopa harjoittamani noituus on pääosin arkista kodin magiaa. Vuosien mittaa minusta on tullut introvertti ja viihdyn omissa oloissani kotosalla mieluummin kuin ihmisten ilmoilla. Koti on minulle turvapaikka. Siinä missä ennen pystytin asunnon nurkkaan alttarin, on koko kotini nykyään ”alttarini”. 



1 kommentti:

  1. Hyvä kirjoitus, itsekin olen miettinyt Wiccaa, onko se vielä osa minua vaiko ei. Toisaalta en halua luopua, toisaalta haluan...perinteinen luonnonnoituus on alkanut vetää puoleensa enemmän. Ei ehkä pitäisi pohtia liikaa, aika näyttää aivan varmasti.

    -Tuire P.

    VastaaPoista